Translate

maanantai 16. joulukuuta 2013

touhuilua osa 7

Se olisi taas viikonloppu ohi,ja samalla viimeiset synttärivieraat
kestitty.Kiitokset osallistuneille! Olipa taas kiva nähä ja rupatella =)

Tuossa torstai iltana isäntä lämmitteli leivarin lämpöiseksi,ja 
kun saatiin pellit kiinni laitettiin hirven liha pataan 
veden ja mausteiden kera kypsymään. Aamusella sen sieltä otin pois ja 
lisäilin perunat ja kasvikset ja takasin lämpöön.
Kylläpä oli herkullisen ihanaa hirvipataa kun sen sieltä puolen päivän
ruoalle sieltä otin!!!!
Lisäksi perjantaina otin ja tein joululaatikot valmiiksi.Nyt ei sitten kuin 
antaa joulun vaan tulla.Pieni mies ootteleekin jo joulupukkelia =)


Perjantaina sain kasaan myös sen viimeisenkin joulumuistiaisen.
Piti vielä hieman ottaa ja ommella ,kun huomasin laskeneeni väärin...


 tein tuommoisen pikkiriikkisen marianne-pussukan =)

Lisäksi sain valmiiksi myös poitsulin villikset...


sekä leivoin synttäritarjottavia .Olinpas aikaansaava.Yllätyin 
ihan itsekin =)

Kävimme sitten vielä sunnuntaina laulelemassa Kauneimpia Joululauluja 
kirkossa ja hakemassa joulufiilistä sen myötä.
Saatiin kuulla ja oppia jopa ihan uus  laulu ja olikin todella kaunis!

Tänään otin ja testasin paidan ompelua =) Kiitos ystäville ihanasta
paidasta,jonka toivat pojalle lahjaksi ja samalla mallista ;)


ja nyt paluu omien villiksien pariin.Kohtahan nuokin ovat jo valmiit.
Sain tilauksen tyttäreltä jo seuraaviinkin että onpahan taas puuhaa 
joulua odotellessa =)

Oikein rauhallista ja ihanaa joulunodotus aikaa kaikille!

torstai 12. joulukuuta 2013

Touhuilua osa 6....

Joululaatikot edelleen odottaa tekemistään.aineetkin olisi jo.
Missähän mun inspiraationi tähän jouluun on?
Tuntuis olevan nyt aika hakusessa,vaikka lahjat on paketoitu,
Koti valmisteltu ja siivoiltu,mutta ei vaan ole se 
Ajatus tullut sydämeen ja mieleen saakka.....
Kovasti kuitenkin yrittänyt....
Jos vaikka sunnuntaina iltana
 menis hakemaan sitä kirkosta joululaulujen muodossa...

No,edelliset käpyset jaettu ja suurin osa itse sytytelty,
Joten tänään saivat loput jäljellä olevat kuorrutteensa :) 
Näistä osa lähtee eteenpäin,osa ilostuttaa ihan omaa kotiamme.



Lisäksi meinasin aivan unohtaa pienen neitosen 
Synttärilahjan.joululahjan kyllä muistin.no...
Menee nyt hieman myöhässä sisarusten kyydissä vkonloppuna
Tuunattu Pipo :)


Lisäksi ompelin muutaman namipussukan espanjasta
 kuskattujen namien kuorista :) joulupakettiin löytää nämäkin...



Ulkoiltiin ja haettiin samalla muutama potkukelkka ja 
Harjoittelu laskettelulauta talvilainaan.ohjelmaa
Talvisiin päiviin lapsosille,
Sitten olisi vanhemman poikani villasukkien viimeiset rivit menossa.
Taidankin lähteä valmistamaan ne loppuun.



tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulua ja synttäreitä...

Joulualahjat alkaa olemaan paketoituna.
nyt saa alkaa keskittymään laatikoiden väsäämiseen ja 
joulun tuloon.kotikin sai jo hieman joulua 
osakseen koristeiden ja kynttilöiden merkeissä.
muutama pieni joulu ompelu olisi vielä odottamassa.
sydömiä tein kasan laitettavaksi joulumuistiaisten kylkiäisiksi.
Joulukortitkin lähtivät kustin polkemaksi.


Nuoren neitin kaverisynttärit saatiin eilen kahlattua läpi,
teemana ihanasti joulu,mikä helppo aihe.
ohjelmana piparien leivontaa ja koristelua ja hyvin pikaisesti valmistettu 
tonttukakku.
viikonloppuna kestitään aikuis ja sukulaisvieraat.


....Lunta satelee......

torstai 5. joulukuuta 2013

Piparitaidetta ja askartelua

Eilen tuli väsäiltyä jouluun muutama 
Piparitaide.
Googlen kuvahakuun sanaksi pipari ja löysin
Kuvia joista sitten osan toteutin nyt,osa vielä odottaa :)

 Purkki


 Reki



Puu ja lintu,(mansikkamäki)

Lisäksi väkerrettiin pienen miehen ulkomaan tuliaiset kasaan


Ja niistä tulikin upeita.
Kyllä oli liimaustyö hauskaa :)

Illan vietinkin tyttäreni,kauniin prinsessani, synttäreitä juhlistaen.
Käytiin shoppailemassa,syömässä ja
Elokuvissa. Kiitos mukavasta illasta! 


maanantai 2. joulukuuta 2013

Paluu arkeen....joulu lähestyy


Lämmöllä muistellen lämmintä,
mutta olipa kiva palata kotiin murun luo <3
Saatiin hyvä tiputus todellisuuteen
,kun tullessa oli myrsky puhalluksia ja lunta :)
Kone vaappui tuulessa mutta alas tuli
Kuitenkin ihan hallitusti,hyvä niin!


Ulkona olikin sitten tänään -12 astetta
Ja kovin talvista.
Se antoi sykäyksen kohti joulun suunnittelua,
Lahjat saivat kääreensä ja odottelevat 
Nyt sitten pukin tuloa kyläilemään ;)
Pieniä extra paketteja tuliaisina 
reissustakin saattoi tarttua matkaan.
Kaivelin joulutavarat esille ja illalla ihmetellään niitä.


Tein hieman listausta mitä vielä tarvinnee ommella,
Ja eiköhän jouluruoka valmistelut laatikoiden
Muodossa valmistune pakkaseen odottelemaan 
Myös lähipäivinä :)
Ja eikun piparitaikinan valmisteluun :)